perjantai 15. kesäkuuta 2007

Alun loppusuora...

Nyt olen saanut hyväksymiskirjeen käteeni. Seuraavaksi pitäisi hakea viisumia ja varata lentoliput. Myös todistus matkavakuutuksesta pitäisi hankkia. Sitä tarvitaan rekisteröidyttäessä Pekingin viranomaisille. Oli helpottavaa kuulla että olen hyvässä kunnossa (vaikka en sitä oikeastaan epäillytkään). Sain terveystodistukseen merkinnän "excellent health". Eli kyllä kiinalaisten pitäisi hyväksyä minut. Toivottavasti AIDS-testien aikainen päivämäärä ei aiheuta ongelmia... Sain myös ensimmäisen rokotuksen Japanin aivokuumetta vastaan. Lääkäri suositteli sitä, vaikka ainoastaan yksi suomalainen on joskus saanut aivokuumeen. En kuitenkaan halua ottaa mitään riskejä, joten piikkiä käsivarteen vaan. Toinen piikki sitten heinäkuun puolella.

Pian pitäisi alkaa pakkaamaan tavaroita, Turkuun muutto on edessä muutaman viikon päästä. Niin ihania asioita on tapahtunut viime aikoina, etten ole ehtinyt panikoida yhtään. Ja jos Wang Yang todella tulee lentokentälle vastaan, ei mitään huolta olekaan.

En ole saanut minkäänlaisia yhteydenottoja olympialaisia koskien, toivottavasti pääsisin avustajaksi... Se olisi hieno kokemus. Mutta saattaahan olla, että jotain muunlaista tekemistä löytyy esimerkiksi suurlähetystöstä... Pitää käydä näyttämässä naamaa siellä heti kun pääsen paikan päälle.

Nyt käyn seuraavien ChinesePodin oppituntien kimppuun... 再见!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Me from beijing university office. Unfortunately we in beijing decide no more foreign students in beijing. foreign students very bad, chairman mao say. You not come or we food you to pandas.

Yours sincerely, mr. Pa Maha.

- Olli :)