Olin jo menettämässä täysin hermoni, joten oli taas pakko kirjoittaa N.E.hen ja kysellä mitä siellä oiken säädetään. Kutsukirjeen saamisessa meni meinaan mukavaan kiinalaiseen tapaan viikko kauemmin kuin mitä alunperin sanottiin. Soitin myös CIMOon ja sain kuulla, ettei heille oltu edes lähetetty vahvistusta paikasta. Vähän se sai taas verenpaineen nousemaan. Sovimme molemmat lähettävämme vielä meiliä Kiinan päähän asiasta. En meinaan muuten saa apurahaa ja siinä tapauksessa ei kyllä mitään hyvää seuraa tämän matkan kannalta.
Mutta tänään vihdoin se kutsukirje kilahti sähköpostin saapuneet-kansioon, ja sain taas hetken aikaa ihmetellä miten kaikki voikaan olla niin uskomattoman älytöntä. Meilissä nimittäin oli yhteen kohtaan kirjoitettu isoin punaisin (kyllä, punaisin) kirjaimin, että "kuinka nopeasti pääset Kiinaan sen jälkeen kun olet hakenut viisumia? VariArtsissa halutaan sinun tulevan harjoitteluun mahdollisimman pian". En alkanut huutaa ja repimään hiuksia ja hakkaamaan päätä seinään, koska oli vielä aikainen aamu, mutta hetken aikaa istuin naama käsiin haudattuna. Minä olisin siellä meinaan jo, jos vaan olisin saanut kutsukirjeen aikaisemmin. Sitäpaitsi, siinä kutsussa on ensimmäiseksi saapumispäiväksi laitettu syyskuun 20. päivä, saa sitten nähdä onnistuuko viisumin (menestyksellinen) hakeminen ensi viikolle varatuilla lentolipuilla.
Ja bonuksena repesin nauramaan, kun huomasin, että firma on rekisteröity Dalianiin. Eli ehkä kyseessä todella on koiliskiinalaisen mafian peiteyritys. XD
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti