Vain elämää, ei sen enempää...

Olin taas viime viikonloppuna käymässä Jinzhoussa. Menimme merenrantahotelliin Wallacen vanhempien kanssa ja oli kyllä hauskempaa mitä olin odottanut. Jotenkin olin ajatellut että heidän kanssaan olisi jotenkin tylsää, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi.

(Tästä lähtien kutsun Wallacen äitiä Ayi:ksi ja isää Shushu:ksi, koska on nopeampi kirjottaa niin. Ayi tarkoittaa tätiä ja Shushu setää, nämä ovat nimet joilla kutsun heitä)

Ihan ensiksi oli tietysti pakko mennä syömään, olimme hotellin ravintolan ainoat ruokailijat. Sitten lähdimme keilaamaan. Sain ensimmäisellä yrityksellä täyskaadon, mutta siitä alkoikin alamäki. Olin hetken aikaa johdossa, mutta loppujen lopuksi hävisin. Shushu voitti, Ayi oli toinen ja Wallace kolmas. No, eipä tuo mitään, hauskaa oli silti.

Keilaradalta siirryimme kokeilemaan "shuffleboardia", sellaista "pöytäcurlingia". Eli ideana on saada sellaiset metalliset kiekot liukumaan pitkää hiekalla päällystettyä lautaa pitkin mahdollisimman lähelle toista reunaa, ilman että ne tippuvat päästä alas. Se oli hauskaa ja olin jopa ihan hyvä siinä :)

Kun kyllästyimme tähän peliin, menimme hetkeksi pelaamaan biljardia. Tai emme oikeastaan pelanneet, vaan tökimme palloja pusseihin täysin satunnaisesti. (En meinaan ole koskaan oikeastaan pelannut biljardia, eli hyvä että keppi pysyi kädessä)

Lauantaina menimme yhden Wallacen tuttavaperheen luo. Wallacen ja heidän perheiden välinen suhde on erittäin läheinen, Wallace kutsuu heitä oikeastaan sukulaisiksi. Perheen isä on "setä" ja äiti on "täti" ja perheen (tietysti ainoa) poika on hänelle "veli". Saavuimme heidän luokseen joskus puolenpäivän tienoilla ja aloimme tehdä ruokaa ja juttelimme kaikenlaisesta. Olin luullut, että viivymme vain korkeintaan muutaman tunnin, mutta lähdimmekin sitten vasta seitsemän jälkeen. Koko päivä siis meni oikeastaan ruokapöydän äärellä. "Setä" oli kaiken lisäksi ostanut hienon mutteripannun, jolla teki meille oikein kunnon kahvit, ja minä olin tietysti sitten asiantuntijana maistamassa millaista laatua sumppi oli. Ja voi sitä riemua ja ylpeän hymyn loistoa kun sanoin kahvin olevan oikein hyvää.

Kun vihdoin pääsimme irtautumaan heidän vieraanvaraisuutensa kynsistä, oli vuorossa muutaman isoäidin luona vierailu. Ensin menimme juuri puheena olleen perheen isoäidin luo. Olimme yrittäneet käydä hänen luonaan kun edellisen kerran olin Jinzhoussa, mutta silloin hän ei ollut kotona. Tällä kertaa onnisti, ja veimme hänelle päivän mässäilyistä ylijääneitä jiaozeja tuliaisiksi. Paikalla oli myös taas yhdet "täti" ja "setä" sekä suloinen "pikkusisko" (joka kutsui minua "isosiskoksi"). "Setä" oli hämmästynyt kun puhuin kiinaa ja vielä jopa ymmärsin lähes kaiken mitä hän minulle sanoi. Juttelin "pikkusiskon" kanssa hiukan englanniksi, koska hän halusi harjotella. Tai oikeastaan hänen äitinsä, joka on englanninopettaja halusi hänen harjoittelevan. Kai se sitten on melkein sama asia...

Sitten olikin vuorossa ihan oikeasti Wallacen isoäiti, tällä kertaa Nainai (isän äiti). Nainai oli käynyt kaihileikkauksessa ja halusi nähdä minut selkeämmin kuin viime kerralla. Ja kyllä hän vaan vieläkin oli tyytyväinen. Ainoa asia, joka oli huolenaiheena yhä edelleen oli häiden ajankohta. Hänen mukaansa voimme kyllä odottaa vuoden verran, siihen kunnes saan koulut loppuun, mutta kaksi vuotta on jo liian kauan. Hän on huolissaan, ettei pääse mukaan häihin.

Kaiken tämän sukuloimisen jälkeen pääsimme vihdoin kotiin. Ja sitten taas sunnuntai-aamupäivällä takaisin kohti Pekingiä.

Tällä viikolla on ollut kaksi koetta, toinen oli kulttuuri-kurssin koe ja toinen ääntämisen. En oikein tiedä, mitä niistä odottaisi. Kulttuurikokeessa kysyttiin vähän kaikenlaista, piti muun muassa täyttää sanontoihin puuttuvia merkkejä ja tietää miksi Kiinan juuri avaruuteen lähettämän luotaimen nimi on "Chang'e". Toisin sanoen aika laidasta laitaan oli juttua. Ääntämiskokeessa jouduimme lukemaan kaikenlaisia juttuja nauhalle ja sitten kirjallisessa osiossa vastaamaan kysymykseen "Kuinka monta toonia, alkuäännettä ja loppuäännettä mandariinissa on?" (Vastaus: 4, 21 ja 37, jos joku haluaa tietää...) Sitten piti kuunnella mitä opettaja sanoi ja kirjottaa ne kirjaimin ylös. Eli aika helppo nakki tuo osuus. Ehkä tuo osuus, jossa piti itse puhua, meni hiukan huonommin. Saa nähdä.

Nyt pitäisi ruveta kirjottamaan 500 merkin pituista ainetta ja valmistelemaan puhekurssille jonkinlaista esitelmää. Jokainen joutuu puhumaan jostain aiheesta ja sitten luokasta valitaan kaksi oppilasta, jotka osallistuvat puhumiskilpailuun. Eli kisassa on ulkomaalaisia, jotka puhuvat kiinaa. Parhaiten puhuva voittaa. Eikö kuulostakin hirveän mielenkiintoiselta? En voi kuvitella että Suomessa (tai missään muussa maassa) järjestettäisiin tällaisia kisoja. Hulluja nuo kiinalaiset... Taidan protestiksi puhua jostain todella kuolettavan tylsästä aiheesta.

No nyt pitää mennä syömään, kello on sen verran että kohta kaikki ruokalat muistuttaa sardiinipurkkeja kun kaikki pääsevät ruokatauolle. Pitää yritää ehtiä paikalle ennen ihmisvyöryä.