Seikkailuja rotan vuonna

Pitäisi varmaankin kirjoitella useammin tänne... Taas tuli aika pitkä juttu, koittakaa jaksaa.

Täällä elämä on taas saamassa jonkinlaista järkeä, sillä maanantaina alkavat pakolliset kurssit. Eilen oli taas tasokoe ja tänään saimme kirjat.

Mutta mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua tässä välillä?

No, eräänä perjantaiyönä en saanut nukuttua ollenkaan, joten lähdin kello seitsemän aikaan lauantai aamulla käymään Kesäpalatsilla. Kävelin sinne rauhallisesti vajaassa tunnissa ja nautin puiston rauhallisuudesta. Oli todella ihanaa kävellä melkein yksin kauniissa maisemissa, vain muutamia ihmisiä oli liikkeellä. Muutamissa paikoissa oli mummoja ja pappoja harjoittelemassa taijita tai tanssimassa. Yksi mummolauma harjoitteli miekoilla. Kiertelin Kesäpalatsilla yli viisi tuntia, enkä silti ehtinyt käymään kaikkia paikkoja läpi. Sitten oli pakko tulla kotiin, kun jalat ja selkä alkoivat sattua. Otin aika pläjäyksen kuvia, joita laitan taas tuonne flickriin.

Helmikuun kuudes päivä oli kiinalaisen uudenvuoden aatto, ja päätimme Sonjan kanssa lähteä hieman juhlistamaan sitä. Päädyimme yhteen ravintolaan Wudaokoulla ja söimme uudenvuoden kalan ja muuta hyvää. (Kala on ihan must uudenvuoden ruoka, sillä sana ’kala’ äännetään samoin kuin ’yltäkylläisyys’ eli kalaa syömällä halutaan varmistaa, että uutena vuotena ei ole puutetta mistään)

No, siinä sitten söimme ja joimme punaviiniä kunnes olimme oikeastaan paikan viimeiset asiakkaat. Yksi pariskunta lapsineen tuli kysymään josko he vielä pääsisivät syömään ja vaikka paikka oli jo menossa kiinni, suostuivat tarjoilijat päästämään heidät sisään. On mukava nähdä, miten täällä joustetaan ja ollaan ymmärtäväisiä. Ainakin välillä.

Yhdessä vaiheessa sitten manageri tuli laskun kanssa ja pyysi josko voisimme maksaa, että he saisivat kassan laskettua. Hän kuitenkin sanoi, ettei meidän tarvitse lähteä, vaan saisimme olla niin kauan kuin haluamme. Jonkin ajan päästä yksi keittiöpojista tuli kutsumaan meidät henkilökunnan juhliin, jotka olivat alkaneet ravintolan toisessa osassa. Eli sain sittenkin viettää uudenvuoden aaton kiinalaisten kanssa, tässä tapauksessa kokki Wu Andingin, manageri Deng Shengin, Xiao Xiongin, Chen Dougenin, Fang Hongin, Li Qianin ja kumppaneiden kanssa . Saimme jopa kuunnella kiinalaisia uudenvuoden lauluja, ihan livenä tarjoilijoiden esittämänä. Olimme syödessä katselleet ja kuunnelleet ravintolan videoista tulvivia karaokepätkiä ja eriskummallista videota, jossa oli kuvattu räjähtelevää papattimattoa. Päättelimme, että tämä on siltä varalta jos on liian kylmä mennä ulos katsomaan pommeja tai sitten ei vaan halua haistella niiden aiheuttamaa käryä. (Niin pitää vielä sanoa, että kiinalaiset papatit ovat noin kymmenen kertaa isompia kuin Suomessa myytävät "isot" papatit)

Olin aamulla menossa Kallea vastaan lentokentälle, joten päätimme lähteä kävelemään takaisin kampukselle katseltuamme jonkin aikaa ilotulitusta. Oli hieman erilainen meno muuten niiden rakettien kanssa kuin Suomessa. Yhdellä syrjäkaupungin kadulla, jossa olimme, paukutettiin varmaan yhtä paljon kuin koko Turussa yhteensä. Ihan järjetöntä menoa, joka itse asiassa alkoi satunnaisesti jo viikkoa ennen itse h-hetkeä. Ja sitä jatkui koko yön ja vielä aamulla taas uudestaan. Ja seuraavan viikon maanantaina yhtäkkiä taas ihan älytöntä pauketta.

Ohessa videota räiskynnästä.



Kalle siis saapui uudenvuoden päivänä ja oli täällä reilut neljä päivää. Kävimme Kesäpalatsilla ja Lamatemppelissä sekä kampuksella kiertelemässä. Olimme suunnitelleet menevämme myös Kiellettyyn kaupunkiin, mutta se jäi väliin kiinalaisten hullujen juomatapojen ja vieraanvaraisuuden takia, joista kuvaus seuraavaksi.

Eli olimme luvanneet kokki-Wulle menevämme uudestaan ravintolaan, jossa olimme uutena vuotena. Kun menimme sisään, kaikki tarjoilijat moikkailivat iloisesti ja itse manageri Deng tuli ottamaan tilauksemme. Kokki-Wu tuli keittiön puolelta tervehtimään ja tilasimme hänen suosittelemaansa, jotenkin Mao Zedongiin liittyvää liharuokaa, jossa kuitenkin oli noin 50% läskiä... Ajattelin ensin tarjoilijoiden ja Wun olevan liian kiireisiä juttelemaan, mutta eipä mitään, hänpä tuli yhtäkkiä riisiviinapullo kädessään ja istahti ”juomaan vähän kanssamme”. No, siinä sitten otettiin lasillinen ja sitten hän palasi taas töihin. Mutta emmehän me voineet yksin istua, joten seuraavaksi manageri Deng tuli olutpullojen kanssa ”pitämään meille seuraa”. Siinä sitä sitten kippisteltiin, ja kun olin sanonut, etten voi juoda olutta, niin takahuoneesta löytyi sopivasti toinenkin riisiviinapullo. Yksi tarjoilijoista, Li Qian tuli pöytämme viereen ja sanoi matalalla äänellä, hieman salamyhkäisen oloisena olevansa ihan humalassa. Ja sehän on ihan ymmärrettävää, sillä he olivat kuulemma kokin kanssa jo hörppineet parit riisiviinapullot tyhjäksi takahuoneessa. Kalle parka joutui juomaan ihan hirveät määrät olutta ja oli sitten hieman huonovointinen kun vihdoinkin pääsimme lähtemään ja oli ihan kuollut koko seuraavan päivän. Jäljellä olisi ollut vielä kuusi isoa olutpulloa, mutta pääsimme pois joutumatta juomaan niitä. Onneksi. Kun sanoimme, että haluamme maksaa kaikesta, se ei kuulemma tullut kuuloonkaan. Ensin he eivät olisi edes halunneet rahaa ruuasta, mutta saimme sovittua kompromissin. Maksoimme ruuat, saimme juomat ilmaiseksi ja lupasimme viedä tarjoilijat seuraavalla kerralla johonkin. Ihan ok diili.

Kun olimme maanantaina Kallen kanssa lentokentällä odottamassa koneen lähtöä, näin kentän yhden kahvilan seinällä julisteen, joka kiinnitti huomioni. Siinä luki "社会主义荣辱观" ja sen alle oli kirjattu kymmenisen eri kohtaa, jokaisessa kaksi lausetta. Jäin miettimään mistä jullarissa on kyse, koska tunnistin siitä ensimmäisen sanan, 'sosialismi'. Kun pääsin kotiin, käänsin tuon mystisen lauseen, ja niinhän se on, että listassa oli lueteltu "sosialistinen näkenys kunniasta ja häpeästä". Kuka sanoi, että Kiina on läpeensä materialistinen ja kapitalistinen?

Torstaina olimme Sonjan ja Nicolaksen kanssa elokuvissa katsomassa uutta kiinalaista (lasten)leffaa CJ7 eli Chang Jiang 7 hao (长江7号). Ilokseni huomasin, että ymmärsin noin 90% puhutusta, eikä leffaa ollut mitenkään vaikea seurata. Kun Nicolas oli ostamassa lippua, saimme seurata mielenkiintoista spektaakkelia. Liput oli myyty loppuun, mutta kassan lähellä oli niitä myyvä mies. Hänen ”ystävänsä ei päässyt tulemaan”. Ehkä tämä oli totta, sillä hän ei edes pyytänyt niistä normaalia enempää hintaa. No, se mitä seuraavaksi tapahtui oli se mielenkiintoinen osa. Yhtäkkiä noin 5-6 ihmistä hyökkäsi paikalle ja alkoi vaatimaan, että mies myy lippunsa heille. Vartija puuttui tilanteeseen sanomalla että ”menes myymään niitä lippuja tuonne kauemmas”. No, ei se vielä mitään. Mies oli sen verran rehti, että sanoi haluavansa myydä lipun Nicolakselle, jolle oli ensin luvannut. Siitäkös yksi mies sitten nosti metelin: ”miksi myyt ulkomaalaiselle etkä kiinalaiselle!?”. Niin, kuinka epäisänmaallista! Ilta oli kuitenkin hauska, lievästä xenofobisesta välikohtauksesta huolimatta.

Ja eilen sattui myös mielenkiintoinen seikkailu, kun menin syömään yhteen kampuksen pieneen ruokalaan. Näissä ruokaloissa ei voi maksaa käteisellä, vaan niihin kelpaa ainoastaan ruokakortti. Paikalle sattui eräs mies, joka pyysi minua lainaamaan korttiani hänelle, sillä hänellä oli vain käteistä. Istuin syömään ja hän sitten tietysti alkoi juttelemaan kanssani. Sain tietää, ettei hän ole Beidan oppilas (no en edes ajatellutkaan niin) vaan töissä Pekingin paikallistelevisiossa, BTV:ssä. Tarkka toimenkuva jäi hieman hämäräksi, en ymmärtänyt mikä hänen varsinainen tittelinsä oli. Puhuin hänen kanssaan aika kauan, hän kyseli kovasti Suomesta. Sitten sanoin, että olen itse asiassa menossa kahvilaan, jotta voin käyttää langatonta verkkoa ja juoda kahvia. No hän tuli mukaan. Kahvit juotuamme ja näytettyäni hänelle kuvia Suomesta, hän ehdotti että lähdetään jonnekin ajelemaan. Ei hirveästi kiinnostanut lähteä hämäräperäisen kiinalaismiehen matkaan, joten sanoin että minun pitää kyllä palata kotiin. Hän tarjoutui viemään minut dormille, mutta sanoin pystyväni kävelemään aivan hyvin. Onneksi pääsin sillä eroon mokomasta.

Kun pääsin huoneeseemme, huono olo, joka oli vaivannut jo oikeastaan aamusta asti yltyi entisestään. Lopun iltaa olin sängyn pohjalla, voin pahoin ja yritin nukkua. Nyt olen sitten ollut ensimmäistä kertaa vatsataudissa Kiinassa. Jonkinlainen etappi sekin, eikö? Tänään vointi on ollut parempi, toivottavasti huomenna olen jo ihan terve.

Hyvää rotan vuotta kaikille!