Elämäää dormissa

Pitkähkön hiljaisuuden jälkeen on taas hiukan asiaa.

Syy päivitämättömyyteen on ollut jonkinasteinen kiire, joka on johtunut ensimmäisistä välikokeista sekä kuntosalilla ravaamisesta. Ja myös siitä, että lupauiduin opettamaan englantia kuntosalilla pilatesta opettavalle tyypille. Joten kiire ei ole ollut ihan täysin kuviteltua.

Kokeet menivät ehkä melko sujuvasti, tuntui ainakin sellaiselta että olisin osannut aika paljonkin. Mutta kuten puhekurssini opettaja niin mukavan kannustavasti sanoi, kiinassa on olemassa sanonta "似是而非" eli vapaasti suomennettuna "luulla olevansa oikeassa vaikka onkin väärässä". Eli taas joutuu odottamaan kuinka ne kokeet sitten oikeasti menivätkään.

Mutta nyt asiaan, eli siihen millaista on elää dormissa. En ole asunut kotoa muuttamisen jälkeen kuin korkeintaan kahden muun henkilön kanssa. Ja silloinkin minulla on ollut oma huone ja siis ihan oma rauha. En ole koskaan asunut asuntolassa tai edes kommuunissa tai opiskelija-asunnossa. Sopeuduin kuitenkin elämiseen samassa huoneessa toisen ihmisen kanssa hyvin nopeasti, eikä se ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Mutta...

Suihkujen, vessojen, pesukoneiden ja keittiön jakaminen kymmenien muiden kanssa ei ole ollut niin helppoa. Muuten sitä ei oikeastaan huomaa, ainoastaan silloin kun kaikki vaatteet kinuavat pääsyä pesukoneen vesiliukurataan ja turbolinkoon kuin pienet kärsimättömät lapset Linnanmäellä. Ja silloin kun saa vihdoin pesukoneen käyttöönsä ja sitten kun kuvittelee ohjelman olevan jo loppu ja menee hakemaan pyykkejä kuivumaan, huomaa jonkun ystävällisesti laittaneen hanan kiinni... Tai kun haluaa mennä vessaan juuri sillä hetkellä ja kaikki ovat varattuja. Tai kun salilta tullessa haisee kuin rankkitynnyri ja kuumaa vettä on enää kymmenen minuuttia tarjolla ja jokaikinen suihkukoppi on käytössä. Niinä hetkinä olisi hyvin mukavaa asua vain parin ihmisen kanssa.

Älkää kuitenkaan kuvitelko, että täällä on ihan kamalaa. Joskus on vain pakko saada tuuletettua. Ja niistä ihanista ja mukavista asioista vain nauttii, ei niistä muista sitten kertoa enää. Valokuvista voi katsella miten kaunista täällä saattaa olla. Pienet kävelyretket järven rannalle ovatkin juuri sellainen henkireikä, joka on ihan ehdottoman tarpeellinen kaiken hulluuden keskellä. Siksi täällä jaksaa ja viihtyy. En nyt ala selostamaan mitään tietyistä viimeaikoina tapahtuneista selkkauksista tuolla länsiosissa, niihin paneudun ehkä sitten gradussani. Ja kai siellä kaikki tietävät mikä meininki on ollut.

Joten tämänkertainen valitus ja parkuna loppuu nyt tähän, minulla on pyykkejä ripustettavana.

Voikaa hyvin!