Yhdet häät ja kymmenettuhannet hautajaiset

On toukokuun 12. päivä. Olen juuri palannut lounaalta Kodin kuvalehden toimittajan kanssa. Tarkistan sähköpostini ja huomaan ystäväni lähettäneen viestin: "Mites olet pärjännyt siellä maanjäristysten keskellä?"

Ihmettelen mistä on kyse, sillä en ole huomannut mitään outoa. Uutisissa kerrotaan, että Kiinan eteläosassa, Sichuanin maakunnassa on tapahtunut voimakas maanjäristys. Uhrien lukumäärästä ei ole vielä tietoa, joten asia ei tunnu niin vakavalta.

Tuntien ja päivien kuluessa alkaa kuitenkin käydä selväksi miten hirveästä katastrofista on kyse. Hallituksen linja uutisoinnissa on yllättävän avoin, osaksi ehkä siksi, että toimittajat eivät välittäneet propagandatoimiston määräyksestä olla menemättä alueelle. Kun järistyksestä oli kulunut muutamia päiviä, saatiin toimittajat "kuriin" ja uutisointi keskittyi pelastuksiin ja siihen miten hyvin hallitus oli toiminut. Jokaisessa uutislähetyksessä kerrottiin kuinka pääministeri saapui heti paikalle ja oli henkilökohtaisesti johtamassa pelastustöitä.

Tämän viikon maanantaina järistyksestä oli kulunut tasan viikko. Autot seisahtuivat tielle ja soittivat torviaan kolme minuuttia ihmisten seistessä päät kumarassa ja silmät kyyneleissä. (On muuten pakko sanoa, että kylläpäs on hieman outo käsitys "hiljaisesta" hetkestä...)

Itsellä on ollut hieman outo olo, kun ei voi edes käsittää sitä hädän, tuskan ja kärsimyksen määrää, mitä niin monet ovat joutuneet kokemaan. Rahan lahjoittaminen on ainoa tapa auttaa, mutta sekin tuntuu jotenkin tyhjältä eleeltä. Tänään on kolme päivää kestäneen suruajan viimeinen päivä. Mutta kuinka monien suruaika ei lopu koko elämän aikana?

全世界和你们在一起，为你们祈祷!

Mutta kuten elämässä aina, surun keskelläkin maailma jatkaa radallaan ja myös iloisia asioita tapahtuu. Kuten 17.5. Ruskolla Suomessa. Lähdin yllätysmatkalle Suomeen veljen häihin ja jotkut sukulaiset jopa oikeasti yllättyivät kun saavuinkin paikalle, vaikka olin aikasemmin sanonut etten pääse tulemaan. Ja mitkä häät ne olivatkaan! Ihan rehellisesti sanottuna, en ole koskaan elämäni aikana ollut niin hauskoissa häissä. Aivan mahtavaa! Valitettavasti jouduin lähtemään jatkoilta suoraan Helsinkiin ja takaisin Pekingiin. Mutta se oli kyllä jokaisen euron ja matkustamiseen menneen tunnin arvoista.

Katselin tässä edellisen blogijutun päivämäärää ja mietin mitä kaikkea en ole ehtinyt kertomaan...

No, olin kipeänä pari viikkoa, jonka johdosta sain tutustua hieman kiinalaisen sairaalan arkipäivään. Pääsin jopa röntgeniin, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Olen tietysti käynyt ennenkin röntgenissä, mutta Kiinassa se on hieman erilainen toimitus kuin Suomessa. Täällä ei nimittäin välitetä vaikka potilaalla olisi päällään rintaliivit, joissa on kaarituet kuvien ottamisen aikana. Eikä siitä, että potilaan kaveri seisoo samassa huoneessa kuin se hökötys, jolla niitä kuvia otetaan. Mutta kuvat sai tunnissa! "Tunnin röntgenillä" olisi varmaan Suomessakin ihan hyvät markkinat. Ja ihan vaan kaikkien mielenrauhan palauttamiseksi, ei niistä kuvista löytynyt mitään ihmeellistä. (Paitsi oudot kaaret tuossa rinnan kohdalla ja jotain ihmeellisiä hakasia selässä...) Sain antibioottikuurin (kuuri numero kaksi saman sairauden aikana...) ja sillä se sitten lähti. Paitsi että yskin vieläkin aina välillä. Mutta sehän on täällä ihan normaalia.

Ja tuon sairasloman ansiosta sain sitten kokeista huonoimmat arvosanat koko täällä olon ajalta. Opiskeluinto vaan jotenkin lopahti, kun oli poissa tunneilta ja huomasi, että sehän on paljon hauskempaa kuin pänttääminen. Mutta läpi pääsin kuitenkin enkä oikeasti jaksa edes välittää arvosanoista, en ole koskaan ollut niiden suhteen mitenkään kovin kunnianhimoinen.

No, tällaista täällä on ollut. Surullista ja iloista, kauheaa ja kaunista. Seuraavalla kerralla kerron miten meni puolustusvoimain lippujuhlan kunniaksi järjestetyllä vastaanotolla suurlähettilään luona, johon saimme muutama päivä sitten kutsut. (Ai niin, pitää mennä ostamaan mekko sinne...)

Olkaa turvassa, pitäkää huoli toisistanne ja nauttikaa jokaisesta hetkestä. Koskaan ei tiedä mikä niistä on viimeinen. Siksi onkin paras tehdä nyt kaikki se hyvä minkä pystyy ja olla aiheuttamatta harmia toisille. Ja muistakaa, että olette aina rakkaita jollekkin.

Ainakin minulle.